Sytytän kynttilän lyhtyyn. Kannan sen lumilinnaan.
Pyyhin kyyneleen poskeltani.
Muistan kuinka odotit kesää. Katselit ikkunasta aamuisin ovatko lumet jo sulaneet.
Odotit vesileikkejä. Muistelit kuinka puhalsit saippuakuplia ja hymyilit kun muistit miten yhdessä kaadoitte ne nauraen nurmikolle.
Ei tullut yhteistä kesää. Ei sitä riemua ja naurua mitä odotimme jo kovasti kaikki keväällä.
Yhdessäoloa, mökkeilyä,kesäretkiä ja aurinkoa.
Sitä että ei olisi kiire minnekään.
Et kantanut vettä pienessä kastelukannussa pitkin pihoja. Et kastellut kasvihuoneen tomaatteja.
Pihasaunalta puuttui sinun naurusi. Vesileikit eivät olleet samanlaisia enää.
Autot ja traktorit eivät liikkuneet hiekkalaatikolta.
En tiedä miten kuljimme sen kesän läpi ilman sinua.
Syksyn saapuessa kai vielä odotimme ja toivoimme että palaisit.
Tulisit kotiin.
Hiljalleen ymmärrämme että maailma on julma.
Ihmiset ovat epärehellisiä ja epätoivoisia kun tavoittelevat omaa etuaan.
Käyttävät kaikki keinot säilyttääkseen kasvonsa.
Aika kuluuu.
Sinä pysyt sydämessä.
Aina ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti