Sinä olit sitä mieltä, että lapsen ei ollut hyvä tavata mummoa. Kirjoitit siitä monta kertaa. Pohdit, miten tapaamiset eivät ole lapselle hyväksi.
Totesit, että tapaamiset ovat liian pitkiä ja toistelit että ne eivät ole lapsen edun mukaisia.
Sinun mielestäsi tapaamisia piti vähentää ja lyhentää.
Sitten sinä kai kadotit itsesi.
Tulit raskaaksi, vaikka et halunnut.
Kerroit, että sinun toimeentulosi putoaa, koska et voi enää toimia vastaanottoperheenä.
Sosiaalityöntekijä valehteli sinulle meistä. Kertoi asioita jotka olivat valetta.
Uskoitko sinä kaiken?
Etkö luottanut enää omaan arvostelukyysi?
Miksi et nähnyt enää asioita niin kuin olisi pitänyt?
Unohdit sen, minkä takia olit edunvalvoja - lapsen puolustaja.
Sinä varastit lapsen.
Luulit että se olisi helppoa rahaa. Helppo tie.
Oletko nyt onnellinen kun lapsi voi erittäin huonosti luonasi?
Etkö oikeasti ymmärrä, että sinua huijattiin?
Onko raskasta hoitaa lasta, joka oirehtii vieläkin sitä, että hänet vietiin väkisin pois luotamme?
Miltä tuntuu kun huomaat, että lapsi ei ole unohtanut meitä vieläkään?
Sinä et halua että tapaamme lapsen, koska sinä pelkäät mitä sitten tapahtuu.
Minä muistutan sinua että varastitte terveen ihanan aurinkoisen pienen lapsen.
Te tuhositte hänet.
Miltä tuntuu mennä iltaisin nukkumaan tämän asian kanssa?
Miltä tuntuu kun tiedät että aika kuluu ja me kohtaamme.
Sinun ja sosiaalityöntekijän kaikki valheet paljastuvat silloin.
Minä jaksan odottaa..
Aika on pian tullut…
Ehkä sinä toivot, että olisit valinnut toisin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti